torstai 25. tammikuuta 2018

Uinu, uinu lemmikkini

Dan Brown traumatisoitumisen jälkeen oli mukava siirtyä johonkin minkä tiesi olevan hyvä. Tai ainakin pystyi olettamaan olemaan hyvä, sillä onhan Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikini hänen tunnetuimpia kirjojaan. Kuuntelin tämänkin kirjan viimevuoden puolella, mutta Dan Brown traumoissani en pystynyt kirjoittamaan arviota (tai siis, olin laiska).


Creedin perhe - isä, äiti, kaksi lasta ja kissa muuttvavat uuteen taloon pikkukaupungissa ja saavatkin heti ystäviä naapurissa asuvasta vanhemmasta pariskunnasta. Erityisesti Loius Creed, perheen isä, ystävystyy pariskunnan miehen Judin kanssa. Heille selviää myös lähellä olevan lemmikkieläinten hautausmaan - Ja Jud kertoo lemmikkien hautausmaan lähettyvillä sijaitevasta mystisiä voimia kätkevästä paikasta... nimittäin sinne haudatut nousevat kuolleista, eivätkä enää ihan samanlaisina.

Uinu, uinu lemmikkini veti puoleensa - teksti oli kiehtovaa ja pelottavaa monessa kohdin, oudolla tapaa kaunista varsinkin Dan Brownin jälkeen, vaikka ei mitänä runollista ollut. Mielenkiintoisinta oli kun kuuntelin kirjaa saadakseni unta ja heräsin kesken kaiken kohtalaisen psykedeelistä kohtausta. Minulle kirja ei aiheuttanut niin suurta pelkoa kuin ilmeisesti monelle joka kommentoi kirjaa "kauhean pelottavaksi" kun puhuin kuuntelevani sitä saadakseni unta. Uusi lempikirja tästä ei tullut, sillä kaipaan kirjoilta enemmän samaistumista, jota tässä oli vaikea saaada, mutta nostan hattua kirjoitustyylille ja hulluuden tunteelle, joka hiipii tässä kirjassa ajoittain esille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti