maanantai 11. joulukuuta 2017

Kimmo Takanen: Tunne lukkosi

Tunne lukkosi kirja on aika tunnettu skeematerapiaa selittävä kirja.



Kuten kirjan nimi vihjaakin, kirjassa käsitetään kuinka persoonallisuuden ja samalla tunteiden solmut ovat saaneet alkunsa (yleensä lapsuudessa), millaisia erilaisia niitä on ja  miten ne näkyvät elämässämme. Mukana on kaksi testiä joita voi käyttää apuna tutkiessaan mitkä tunnelukot lukijassa näkyy.

Kirja oli hyvin helppolukuinen ja ymmärrettävissä helposti, joskin minusta tuntui välillä että se vähän jankkaakin joitakin kohtia. Kirjan jutut olivat samaanaikaan valaisevia, mutta myös jotenkin sellaisia että tiesin ne jo. Nyt sain vain ne sanallistettuna. Harjoitteet tuntuivat minusta jollain tasolla vähän noloilta, mutta toisaalta käyn jo vuoropuhelua eri puolteni kanssa, joten tavallaan myös teen niitä jo.

Saattaa olla että tälle kirjoitettu jatko-osa, Murra tunnelukkosi, sisältää minulle enemmän uutta tietoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti