torstai 28. syyskuuta 2017

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Tiedättekö ne kirjat, jotka tökkii juuri oikeaan kohtaan? Muistuttaa sinua niistä ensimmäisistä kirjoista joihin rakastuit tai vastaavaa? Minulle Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa oli juuri yksi näistä. Minun ensimmäisiä kirjoja joihin rakastuin (äänikirjan muodossa) oli nimittäin Jules Vernen klassikko Sukelluslaivalla maapallon ympäri, tai kuten kyseisen painoksen nimi oli, Kapteeni Nemo ja Nautilus. Kyseinen kirja on vaikuttanut alitajuisesti todella paljon minuun ja fiktiomielipiteisiini (myöhemmin tykästyin Nemon tapaisiin erakkomaisiin hahmoihin kuten vaikkapa Taikamiekka - Seikkailujen Camelotin Garrettiin ja Oopperan kummitukseen). Kun aloitin Sarasvatin hiekkaa, äänikirjana tämänkin, tuntui muutamien minuuttien jälkeen kuin olisin palannut kotiin.



Lähitulevaisuuteen sijoittuva Sarasvatin hiekkaa on kirja, joka nimittäin alkaa sukellusmatkalla. Sukeltelua kirjassa on muutenkin, sillä yksi kirjan päähahmoista, Sergei, saa kutsun Intiaan tutkimaan "Atlantista", Cambaynlahdesta löytynyttä merenalaista kaupunkia, jonka ei pitäisi olla olemassa. Kuinka näin syvällä voisi olla näin laaja kaupunkialue? Epäuskoisena koko asian olemassa olosta Sergei matkustaa Intiaan tavatakseen kollegansa Amritan, joka intialaisena naisena johtoasemassa aluksi hämmästyttää Sergeitä ja varmaan lukijaakin, sillä ainakin minulla oli ehkä vähän liiankin pölyttynyt ja vanhanaikainen mielikuva Intiasta. Tämäkin on Sarasvatin hiekkassa ihana asia, sillä se tuo itselle vieraaseen kulttuuriin ja maahan uusia ulottuvuuksia.

Samaan aikaan kun Sergei ja Amrita tutkivat Cambayanlahtea Kari Ahola kehittelee vastausta ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan ja Susan Chang tutkii Grölannissa jäätiköitä. Kirjan päähenkilöt ovat siis kaikki tutkijoita, josta pääsemmekin siihen, mikä myös viehätti minua. Teksti on hyvin tietopainotteista. Välillä toki tulee että hahmot selittävät asioita vain jotta lukija pysyy kärryillä, mutta kaikkine yksityiskohtineen se on mielenkiintoista tietosuihkua - ainakin jos sellaisesta pitää. Juoni on muutenkin hyvin tutkimus- ja tietopainotteinen, vaikka muutamia hiukan jännittäviä toiminnallisia pätkiäkin on siroiteltu mukaan. Kaiken tiedon alla hahmot jäävät vähän ohuiksi, tutkijoiksi joiden kohtalo kyllä kiinnostaa mutta joiden persoona pääosin unohtuu, ehkä Sergeitä lukuuottamatta.

Ainoita huonoja asioita kirjassa oli se että kirjan romanssi oli vähän turhankin helppo arvata - kun hahmoa kuvaillaan jumalattaren näköiseksi ja suurinpiirtein kauneimmaksi naiseksi jonka henkilö joka häntä katsoo on nähnyt, näen mielessäni isoja nuoleja joissa lukee "romanssi" osoittamassa näitä kahta hahmoa. Onneksi romanssi ei kuitenkaan lopulta perustunut pelkästään hahmon ulkonäköön, vaan myös selvästi ihan siihen että kumpikin sai toiselta jotain ja arvosti toista ja toisen ajatuksia, vaikka ei olisi ihan koko ajan samaa mieltä.

Toinen huono asia oli se, että kirja oli ihan liian uskottava. Jäi vain hiukan masentunut olo kun tajusi kuinka sattuman varaista elämän jatkuminen niin kuin sen tunne se on. Se voi loppua vaikka huomenna. Mutta toisaalta eläminen on koko ajan yhtä riskiä, joka päättyy vääjäämättömään kuolemaan. Mutta vähän silti vuodet 2020-2026 alkoi pelottamaan.

Suosittelen kirjaa kaikille, varsinkin heille jotka ovat kiinnostuneet kaikenlaisesta tiedosta, ja joiden sisällä elää pieni tai suuri tutkimusmatkailija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti