torstai 21. syyskuuta 2017

Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta


Kun minulle selvisi että Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-trilogia ilmestyy suomeksi tein pienen voiton tanssin. Olen halunnut lukea Sandersonin kirjoja, mutta en ole vielä koska niitä ei ole suomennettu ja olen hidas lukemaan englanniksi. Vielä mielummin olisin lukenut The Stormlight Archiven suomeksi, mutta tämäkin kelpaa!

Viimeinen valtakunta on siis trilogian aloitusosa, ja kertoo valtakunnasta joka on muuttunut kaikinpuolin epämiellyttävästi. Luokkayhteiskunta on jakautunut rajusti Aatelisiin ja Skaa-orjiin, ja tuhkasateet tahraavat kaiken ja kaikki. Kukaan ei enää edes muista että kasvit olivat joskus vihreitä. Valtakuntaa hallitsee tyranni, Lordihallitsija, jonka piti olla pelastus maailmalle, mutta joka päätyi sen sijaan orjuuttamaan sen. 

Kirjassa on kaksi näkökulmahenkilöä, jonka lisäksi muutama kappale hiukan omituisesti mennään kolmannen henkilön näkökulmassa. Näkökulmahenkilöt ovat Kelsier, hiukan omalaatuinen kapinaliikkeen johtaja ja kadulla kasvanut rosvokoplan jäsen Vin, joka on nuori arka, mutta samaan aikaan rohkea teinityttö. Vin päätyy mukaan Kelsierin kapinaliikkeeseen koska haluaa oppia lisää oudosta taidostaan, sillä hän pystyy rauhoittamaan ihmisten tunteita. Kummankin hahmon näkökulmia on mukava lukea. Vin oli yllättävän viaton tosin katulapseksi, mutta epävarmuuksineen hyvin samaistuttava, Kelsier taas huvittavan hiukan pimahtanut.

Nautin kovasti Viimeisen valtakunnan lukemisesta, vaikka se ei aiheuttanutkaan niin suurta sydämen menetystä kuin Robin Hobbin Fitz-trilogiat (Näkijän taru, Lordi Kultainen jne.), ainakaan vielä näin ensimmäisessa kirjassa. Saa nähdä miten sitten seuraavan osan jälkeen. Heikkouteni non mielenkiintoiset maailmankuvat, ja tässäkin oli sellainen, joskin lukuunottamatta luokkasysteemiä siihen ei päästy vielä syvästi mukaan, vaikka tosin jotkut asiat viittaisivat että seuraavassa osassa ainakin usvan merkitystä syvennetään ja selitetään.  Hahmojen sanailut olivat myös hauskoja, ja niitä on paljon. Kirja ei varsinaisesti ole hidastepoinen, vaan nopeasti dialogilla rullaava, mutta varsinaista juonta rakennellaan pitkään ja kirjan viidestä osasta asioita alkaa kunnolla rytisemään vasta neljännen loppupuolella ja viidennessä osassa.
 
Tämä kuusisataa sivuinen pienisuuri järkäle on todella helppolukuinen lukuunottamatta alkua, kun kirjan magiasysteemiä ei ole selitetty ja kaikki Vedot ja Työnnöt tuntuvat hämmentäviltä. Kunhan kirjassa päästään vähän eteenpäin alkaa kaikki auta ja rullata helposti. Ensimmäinen osa muodostaa kohtalaisen ehjän kokonaisuuden. Irtonaisia langanpätkiä jää, mutta loppu ei ole kauhea cliffhanger.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti