perjantai 23. kesäkuuta 2017

Beth Lewis: Suden tie

Suuren katasrofin, jota jotkut kutsuvat Hemmetin Typeryydeksi, jälkeen entinen sivilisaatio on mennyttä ja ihmiset pärjäävät luonnon armoilla karussa ja vaarallisessa erämaassa. Samoin tekee nuori Elka, joka on elänyt seitsemän vuotiaasta asti Anastajan kanssa. Anastaja ei ole hänelle sukua, vaan henkilö jonka luokse Elka päätyi eksyttyään mummostaan. Eräiden käänteiden jälkeen Elka päätyy pakomatkalle erämaahan ja suuntaa kohti pohjoista, jonne hänen vanhempansa aikoinaan lähtivät etsimään kultaa...


Suden tie on kirja johon tartuin arvostelun kautta ja odotin siltä paljon enemmän. Paljastui, että kirja on hyvin suoraviivainen matkakertomus joka on kirjoitettu hyvin tarinankerrollisten sääntöjen mukaan este - sen ylitys - uusi este - sen ylitys tyylillä. Vähän turhankin selvästi, sillä itse aavistin jo sivujen päähän mikä seuraava este on.

Elka oli varsinkin alkukirjan rasittava. Toteaahan hän itsekin että on ihmisten kanssa huono ja metsässä hyvä, mutta hän on todella naiviin tuntuinen, ja hänestä jää mielikuva vain aika yksipuolisesta, ronskisti puhuvasta selvytyjästä. Hahmo muistutti minua Laura Luotolan Suoja-kirjan päähenkilö Tiyania, mutta huonolla tavalla, sillä Luotolan kirjan päähenkilössä tuntui olevan kuitenkin enemmän ulottuvuuksia. Loppukirjasta hahmo alkoi saada enemmän ulottuvuuksia, mutta harmi kyllä siihenkin vaikutti eräs hyvin kliseinen asia jota naishahmoille käy tämän tapaisissa kirjoissa. Raivostuttavaa kun sitä käytetään hahmon kehitykseen vähän liikaakin mediassa.

Kokonaiskuva jäi vähän laimeaksi ja loppupuoliskolla en meinannut jaksaa enää lukea vähän vähemmän selittäväksi, aukkoiseksi käyvää kirjoitustyyliä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti