sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Finncon 2016 - Spekulatiivisen fiktion rakastajan päiviä kestänyt märkä uni

Finncon 2016 on ohi. Tämän vuoden Finncon järjestettiin Tampereen yliopistolla jonka takia oli taas päästä tähän mahtavaan ilmaistapahtumaan. En ole ollut niin iso Finncon fani että olisin jaksanut matkustaa erikseen sinne, mutta nyt vietin siellä ihan innoissani perjantaista sunnuntaihin.

                                               Lootti. Muki ja sen alla oleva näytönsuoja tulivat kaverilta,                                                                    kaikki kirjat lukuunottamatta Jäistä lohikäärmettä kirpputorilta ja kortit taidekujalta.
Ensivuonna Finnconia ei olekaan kun Suomen ahkerat coninrakentajat keskittyvät lähinnä ainutlaatuisen Worldconin rakennukseen, jonka kohdeyleisö on joka tapauksessa päällekäinen Finnconin kanssa. Worldcon, jään tuijottamaan teitä uutterasti. Suomessa tehdään parhaat conit, tehkää te siis paras Worldcon ikinä!

"Finncon 2018 todistaa että elämää on myös Worldconin jälkeen"
Lainaus Worldcon tulee – mitä haluamme että se tekee? ohjelman keskusteluista

Mutta se Worldconin oheismarkkinoinnista, takaisin Finnconiin. Tämän vuoden Finncon on paras kokemistani viidestä Finnconista. Tähän liittyy varmaan osin sekin että olen aikuistunut ja Finncon tuntuu olevan kohtalaisen aikuismainen ja rauhallisempi con, harrastuksen vahvistuminen juuri tämän vuoden aikana uusiksi (ja enemmän ns. aikuisen spefin lukeminen) ja toki se että minulla oli aivan ihanaa seuraa.

Tampereen yliopisto on ihana paikka sillä istumatilaa riittää ja happeakin lukuunottamatta pienempää käytävää jossa sijaisevat ainakin luentosalit A1, A3 ja A4. Siellä happi ja haju oli ainakin sunnuntaina ennen tapahtuman sulkemista kohtalaisen hmm... eksoottinen. Varsinaisia ruuhkia en tavannut enkä usko että merkittäviä sellaisia edes pystyy syntymään tilassa ellei Finnconin kävijäkunta äkkiä kaksinkertaistuisi.

Kävin useammassa ohjelmassa, ja tuntui että joko onnistuin valitsemaan huonoja, en osannut lukea ohjelman selityksestä kunnolla sisältöä tai sitten vain kävi huonoa tuuria, sillä tuntui että liki kaikki ohjelmat olivat jotenkin surkeita. Liian pinnallista ja hyvä kun ohjelman kuvauksen kysymyksiin vastattiin. Mutta tätä se on, coniohjelma on usein hyvin arvontaa ellei tiedä etukäteen onko puhuja hyvä. Lisäksi, note to self: en ole selvästi kauhean paneeli-ihminen.

Palvoin paljon erityisesti Finnconin Scifikirppistä. Ensinnäkin, myin ilmeisesti kaikki tuomani asiat miinustettuna yhtä DVD:tä tai sitten Hanna on minulle hyvin pitkävihainen.Toiseksi se tärkeämpi eli holy Batman, niin paljon kirjoja, niin halvalla ja sieltä löytyi aarteita. Tuskailin pitkään Robin Hobbin Näkijän tarun ostamisen kanssa mutta päätin jättää sen. Sen sijaan lauantaina löysin suuren aarteen, Metro-sarjan toisen osan eli Metro 2034:n. Ensimmäinen osa on hyllyllyssä ja toinen on pitänyt ostaa, mutta ei ole tullut, ja nyt se käveli vaan vastaan uuden veroisessa kunnossa 3,5e:lla. Lisäksi mukaan nappaantui Doctor Who sarjakuvaa (4e) ja Gene Wolfen Kiduttajan varjo (3e) joka kuulostaa kirjalta josta pitäisin. Minä <3 Scifikirppis. Olisin halunnut ostaa niin paljon enemmänkin...

Myös Finnconin taidekuja ansaitsee kiitokset. Se ei ole ihan niin suuri kuin monen conin, mutta antoi selvästi enemmän tilaa originaalitaiteen myymiselle. Mukaan tarttui kauheasti postikortteja.

Myyntipöydät oli myyntipöytiä. Eräs pöytä herätti pieniä epäilyksiä tekijäinoikeuden rikkomuksesta/piraattituotteista, muuten se oli vähän sellainen "noh, tätä joka con" tyylistä. Jos olisi ollut varmuus piraattituotteista olisi varmaan pitänyt käydä vinkkaamassa vaikkapa infolle mutta nyt ei tullut. Myyntipöydiltä mukaan tarttui todella satunnaisesti kesken juoksun rivakan kävelyn scifinovellikokoelma Jäinen lohikäärme (2e). Haluisin kauheasti tukea pienkustantamoja, mutta koska saan juuri ja juuri ostettua edes ne suosikkikirjani täydellä hinnalla tämä jää vähän yritykseksi. Mutta tuli tuo napattua parilla eurolla, vähän jännityksiä ja uusia ulottuvuuksia elämään!

Voin sanoa että on haikea olo. Ihmeellisestä ja kotoisesta Finncon-maailmasta pitää taas siirtyä tylsään jästimaailmaan. Ei enää suurien kirjakekojen kanssa liikkuvia hassuja ihmisiä otuksia. Onneksi kohta on taas Ropecon-con-con. Ja Worldcon jäsenyys taskussa jo puoli vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti