sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kun kirjallisuus hiipii sydämeesi kuin salamurhaaja huoneeseen... Robin Hobbin Salamurhaajan oppipoika

On maaginen hetki kun tuntee ruumiihinsa palaavan jotain mitä ei ole pitkään aikaan tuntenut, nimittäin lukemisen halun. Se alkoi jo Viisaan miehen pelosta, ja sai taas lisää polttoainetta kun ehdin taas lukea. Tunne kun kirja kietoutuu ympärillesi, kertoo jotain tarinaa juuri Minulle ja peilaa omalla tavallaan sen hetken ajatuksia ja elämäntilanetta. Vaikka itse elät nykyhetkessä ja kirja jota luet taas on korkea fantasiaa salamurhaajaksi opiskelevasta pojasta.

Kun kirja on koukuttanut ja pitäisi syödäkin

Tällä kertaa luennassa on Robin Hobbin Salamurhaajan oppipoika, jonka olen muutama vuosi sitten lukenut jo aiemmin. Pidin siitä silloinkin, mutta en tullut lukeneeksi jatko-osia, jotka aion nyt lukea. Kyseessä on siis Näkijän taru sarjan ensimmäinen osa.

Kirja on yksi niistä, joiden juonesta on hankala kertoa, sillä tarina on enemmän päähenkilön kasvukertomus kuin selvästi juonen muodossa kulkeva kertomus. Tarina kertoo kruununprinssi Uljaan äpäräpojasta Fitzitä, jonka saapuminen hoviin lapsena aiheuttaa kuninkaalle ja muille hiukan päänvaivaa. Kuningas etsii Fitzille paikkaa hovissa ja päättääkin kouluttaa tästä salamurhaajan. Varsinainen tiiviein osuus juonesta tapahtuu vasta kirjan loppupuolella, ja enteilee jatkoa. Nykyinen loppu kun jättää lukijan kohtalaisen turhautuneeksi.

Olin taas vähän herkkiksellä päällä ja itkin useammassa kohtaa kirjaa. Tällä lukukerralla olin myös jotenkin enemmän auki tarinalle, jonka takia samaistuin paljon enemmän. Fitz ei ole tarinassa mitenkään erityisen sankarimainen, vaan hyvin pitkään vähän raukka, poikankloppi ilman erityiskykyjä kasvamassa kohti kohtaloaan. Tai noh, kyllä hänellä vähän erityiskykyjäkin on, mutta ne eivät varsinaisesti pelasta häntä saamasta saavillista kakkaa niskaansa. Fitz tuntuu olevan pitkälti kohtalonsa armoilla eikä pääse siksi tekemään sankarillisia päätöksiä. Hänen pitä vain kestää se mitä tulee vastaan.

Kirjoitustyyli on laveaa, ja kirjan sisältö kohtalaisen tuttua jos on lukenaut fantasiakirjoja, mutta toisaalta siinä on ripauksia uusista ideoistakin.

Salamurhaajan oppipoika ei ole välttämättä jokaisen kirja, mutta vaikuttaa siltä että nämä minun suosikkini toistavat vähän samaa kaavaa hitaasti etenevinä fantsukertomuksina, joiden päähenkilö on nuorehko mieshenkilö. Suositelen tätä kirjaa siis esimerkiksi Patrick Rothfussin Kuninkaansurmaajan kronikasta ja Scott Lynchin Herrasmiesvaras-sarjasta pitäville. Ihan näiden kahden tasolle tämän sarjan ensimmäinen osa ei pääse, mutta on silti suositeltavissa mikäli ei ole jo lukenut tätä kohtalaisen vanhaa kirjasarjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti