perjantai 4. maaliskuuta 2016

Onko sinulla oikeus tulla unohdetuksi? - Esa Mäkisen Totuuskuutio

Tämä teksti ei ole vain paperilla. Tätä voi muuttaa.
Juna oli tunnin myöhässä. Juna oli siksi tyhjä. Loistava tilaisuus lavastaa kuva siis.

Oletko koskaan tehnyt jotain hölmöä? Taatusti olet. Oletko laittanut sen tyhmyyden internettiin? Ehkä, ja varmasti jokainen joka tuntee internetiä tarkemmin tietää mitä se voi tarkoittaa. Massiivista räjähdystä. Kaikki yhtäkkiä tuntevat sinut. Olet naurun alainen ainakin siihen asti kun joku keksii jotain parempaa.

Eräs tuttuni on joutunut internet-meemin uhriksi. Kyseisen meemin alusta on jo monta vuotta, mutta hän silti kuulee asiasta vittuilevia kommentteja säännöllisin väliajoin. Internet unohtaa jotkut asiat päivässä, toiset taas jäävät elämään. Huokaus. Eikö olisi mukavaa jos tälläinen voitaisi internetistä poistaa? Tämä onkin Esa Mäkisen Totuuskuution yksi teemoista: internet ja unohdus.

Totuuskuutio sijoittuu noin vuoteen 2054* eli kohtalaisen lähitulevaisuuteen. Maailma on muuttunut dystooppiseen suuntaan: Helsinki on täynnä tarkasti vartioituja alueita joilla rikkaat ja parempiosaiset ovat tuudittautuneet täysin erilaiseen maailmaan kuin aitojen ulkopuolella oleva turvaton. Ilmastonmuutos on muuttanut maapalloa ja se näkyy jokaisen kansalaisen elämässä tiiviisti muun muassa hiilikiintiönä. Ja mikä kenties olennaisinta, kaikki tieto mitä kirjoitat nettiin välittyy Celsius nimiselle yhtiölle, joka käyttää sitä tarkoituksiinsa, samoin kuin muun muassa jääkaapissasi olevien tavaroiden jotta sinulle voidaan välittää kohdennettua mainontaa. Maitosi on menossa vanhasi, poikkeaisitko ostoksille? Ostostesi perusteella vaikuttaa että sinulla on diabetes, nostamme siis vakuutusmaksuasi. Eikö sinulla ole varaa kuluttaa? No sitten sinua ei tarvitsekaan päästää tälle alueelle senkin työtön hampuusi. Ja niin edelleen.

Niinpä mikäli sinulla on tarpeeksi rahaa voit muuttaa internetin ja oikeastaan myös koko muun maailman mielikuvaa sinusta. Jos mokasit, voit maksaa Celsiuksen työntekijät peittelemään koko tapahtuneen ja muuttelemaan sitä. Kuulostaa ehkä hienolta että voisi poistaa tietojaan, mutta kirjasta selviää että se ei todellakaan ole.

Totuuskuutio oli mielenkiintoista luettavaa. Pidän kovin dystopiakirjoista, mutta tämä oli eri luokkaa niiden yksinäisyyttä ja maailman loppua niin kuin sen tunnemme-tunnelmaa kuvaavien romaanien keskellä. Tässä kaikki tapahtui ihmisten keskellä eikä suurin osa kansasta tajua edes että miten heitä hallitaan ja manipuloidaan. Hyytävää oli se, että kirjan maailma tuntui totaalisen todentuntuiselta. Vaikka aluksi olikin vaikea ymmärtää mitä Celsius tekee ja miten sen tekee, tuntui kaikki käyvän järkeen ja kaikkille dystooppisille pallotteluille tuntui olevan esikuvia nykyisyydessä. Pisteet tästä.

Kokonaisuutena Totuuskuutio oli oikein onnistunut tuotos. Oli jännittävää lukea päähenkilö Tero Liljasta, joka aluksi on niin kutsutun pahan eli Celsiuksen työntekijä, mutta kääntyy sitä vastaan erään tapahtuman johdosta. Ihan kaikki kohdat eivät kuitenkaan innostaneet minua ja jotkin tyylilliset valinnat eivät olleet mieleeni, kuten vaikkapa niinkin yksinkertainen asia, että päähenkilön tunteita kuvattiin kohtalaisen vähän ja hän jäi lopulta aavistuksen etäiseksi. Helposti samaistuttava valkokauluksinen perusjamppa, mutta ei oikein muuta.

Moni tuntuu karsahtavan scifiä ja kaikkea mikä ei sijoitu nykymaailmaan tai historiaan. Jos joku tämän tapainen ihminen kuitenkin eksyy tämän arvostelun lukemaan, kehotan häntä kokeilemaan tällä romaanilla vähän lukumukavuusalueensa rajoja, sillä vaikka kirjan maailma hämmästyttääkin se tuntuu todennäköisesti nopeahkosti helposti ymmärrettävältä.

Kirjan ensimmäinen luku on luettavissa sen nettisivuilla.


*Kirjassa mainitaan Tuntemattoman sotilaan olevan sata vuotta vanha kirja

Ps. Ai niin, minua kovasti huvitti eräs unikohtaus, joka muistutti eräästä kohtaa yhdessä suosikkikirjassani, Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupungissa
Pps. Ei, en saanut luettua vieläkään englanninkielistä jatko-osaa Locke Lamoran valheille, ja häpeän tästä vähän itseäni. Ehkä joku paremmin keskittyvä kerta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti