sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Annarasumanara - Uskotko aikuisuuteen?

Mangatyyliset asiat (tässä tapauksessa manhwa) eivät usein kauheasti kiinnosta minua johtuen kokemuksesta siitä että en onnistu löytämään mitään tarpeeksi vetävää ja viihdyttävää, jossa kuitenkin olisi jotain muuta kuin hassu tai söpö ulkokuori. Jäätävän vaikeaa nimeä kantava Annarasumanara kuitenkin on yksi niistä tapauksista jotka saivat minut kääntämään päätäni.



Annarasumanara on korealainen, alunperin webissä ilmestynyt sarjakuva eli webtoon. Sen tekijä on Ilkwon Ha. Se on luettavissa laillisesti ilmaiseksi ainakin LINE:n Webtoonissa. Annarasumanara kertoo noin 16-vuotiaasta Yun Aista, joka käy lukiota. Lapsena hän uneksi opiskelevansa taikuutta, mutta iän kertyessä toive muuttui haluksi tulla Tuottavaksi, Aikaansaavaksi ja Rikkaaksi aikuiseksi. Eräänä päivänä hän päätyy hylättyyn huvipuistoon ja törmää Taikuriin, joka sanoo osaavansa oikeaa taikuutta. Huhut kiertävät Taikuria, ja monet sanovat hänen olevan vain hullu työtön.

Annarasumanaraon kertomus aikuiseksi kasvamisesta ja unelmista. Sitä on vaikea kuvata paljastamasta liikaa, mutta periaatteessa tämän kohtalaisen lyhyen tarinan veto oli teeman lisäksi pohdinta osaako Taikuri oikeaa taikuutta. Itselläni mielipide hyppi ties kuinka paljon sarjakuvan aikana, mutta jätetään lopputulos jokaisen luettavaksi ja mietittäväksi.

En osaa oikeasti kommentoida paljon. Webtoon appsin (eli mobiiliohjelmiston) hauskoihin puoliin kuuluu kommentti osio, jolloin luvun luettua voi kommentoida luettua lukua ja nähdä muiden mielipiteitä. Itseäni harmitti nähdä kuinka moni ihminen ei ymmärrä että piirretyssä muodossa hahmojen piirteillä voidaan merkata muutakin kuin heidän ruumiillisia ominaisuuksiaan. Eräällä keskeisellä, komeaksi kuvaillulla hahmolla nimittäin on liioitellun pitkä, makkaramainen kaula. Moni kommenttiosiossa nauroi että mitä komeutta tuo on, kun taas minusta oli ilmiselvää kyseessä olevan eräänlainen kuvallinen hmm... olisikohan metafora hyvä sana?

Uskotko sinä taikuuteen?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti